Mainos

lauantai 19. joulukuuta 2015

Jouluyö, miesten yö

Joulu on ehdoton suosikkijuhlani. Jokavuotiset jouluperinteet saavat aikuisenkin hymyilemään ja muistelemaan lapsuuden kultaisia jouluja. Osaan näistä perinteistä kuitenkin liittyy sukupuolittuneita piirteitä, joista haluan ottaa esille pari esimerkkiä:

Joululaulut
Ongelma: Valtaosa joululauluista ei ole millään tapaa naisia halventavia, mutta muutamat laulut ovat. Nämä laulut - joista useimmat ovat jo vuosikymmenien ikäisiä - levittävät alitajuisesti vanhentuneita sukupuolikäsityksiä niin lapsille kuin aikuisillekin. Oletteko esimerkiksi koskaan pysähtyneet miettimään esimerkiksi seuraavien laulujen sanoja?

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Linnan juhlien boikotointi jatkukoon

Kirjoitin viime itsenäisyyspäivänä siitä, kuinka linnan juhlat ylläpitävät patriarkaalisia valtasuhteita sukupuolten välillä. Naisiin kohdistetaan Linnan juhlissa valtavia ulkonäköpaineita ja lähes jokaisen juhliin osallistuvan naisen asuvalintaa haukutaan ja solvataan julkisesti. Miehet taas saavat tulla juhliin lähes millaisessa asussa tahansa (poislukien ehkä Adidaksen tennarit) saadakseen osakseen julkista paheksuntaa.

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Kohti Suurta Inttiseikkailua

Kuten eräässä aiemmassa kirjoituksessani lyhyesti mainitsin, niin olen menossa suorittamaan naisten vapaaehtoista asepalvelusta ensi tammikuussa. Koska Suuren Inttiseikkailun alkuun on enää alle 50 aamua, niin ajattelin kirjoittaa lyhyesti inttiä edeltävistä ajatuksistani. Blogini tulee ensi vuonna keskittymään 347 vuorokauden ajan paljolti asepalvelukseeni, joten ennakkoajatusteni kirjaaminen ylös ja lukeminen uudestaan palvelukseni loppupuolella tulee varmasti olemaan mielenkiintoista.

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Armeija ja naiset

Yle uutisoi viime viikolla tutkimuksesta, jonka mukaan Yhdysvaltain merijalkaväen tutkimuksen mukaan naiset eivät pärjäisi armeijassa yhtä hyvin kuin miehet. Koska Yleisradio unohti uutisessaan mainita Yhdysvaltain merijalkaväen sovinistisesta historiasta, tunnen velvollisuudekseni todistaa tämä "tutkimus" vääräksi.

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Liikennemerkit vihdoin sukupuolineutraaleiksi

Miksi lapion varressa on aina mies?
Pitkästä aikaa suomalaiset viranomaiset ovat saaneet jotain hyvää aikaiseksi. Liikennevirasto on nimittäin ilmoittanut ryhtyvänsä toimiin, joiden tarkoituksena on vahvasti sukupuolittuneiden liikennemerkkien muuttaminen sukupuolineutraaleiksi.

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Batman ja tuulahdus maskuliinista historiaa

Yle Teema alkoi kesäkuun alussa näyttää aina arki-iltaisin 1960-luvun Batman-televisiosarjan uusintoja (siis sen näytellyn version, ei sitä heikkotasoista animaatiosarjaa, jota luojan kiitos ei olla televisiossa enää vuosiin nähty). Olen nostalgiamielessä katsonut muutaman jakson ja huomioni on kiinnittynyt moniin sellaisiin yksityiskohtiin, joita en sarjassa vielä lapsena huomannut.

maanantai 4. toukokuuta 2015

Vappu, alkoholi ja sukupuoliroolit

Vappu on opiskelijoiden juhlaa ja omat vappujuhlani venyivät pari päivää vapun ylikin. Opiskelijoiden vappuun kuuluu usein runsas alkoholinkäyttö ja runsaasti alkoholia käyttävät miehet ovat usein idiootteja. Tämän takia haluaisin nostaa esille pari omakohtaista tapausesimerkkiä, jotka kertovat karua kieltä siitä, miten naisia kohdellaan tämän päivän Suomessa.

torstai 16. huhtikuuta 2015

Pasila ja sukupuoliroolit

Televisiosarja Pasila ja sen jatko-osa Pasila 2.5 ovat saaneet valtavasti ylistystä niin kriitikoilta kuin katsojiltakin. Ihmeellistä kyllä kukaan ei ole kuitenkaan vielä ottanut puheeksi sitä, millaisia sukupuolirooleja sarja katsojilleen tarjoaa.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Naisia euroihin!

Esimerkiksi Belgiassa
kolikoista löytyy pelkkiä miehiä
(Kuva: Euroopan keskuspankki)
Raha on yksi korkeakulttuurien näkyvimmistä saavutuksista. Hallitsijoiden ja merkkihenkilöiden kasvoja on jo vuosituhansien ajan painettu rahoihin ja vanhat rahat ovat merkittävästi auttaneet historiantutkijoita esimerkiksi antiikin korkeakulttuurien tutkimisessa. Kulttuurimme elinvoimaisuuden ja tulevien historiantutkijoiden takia onkin valitettavaa, että naiset ovat jopa sivistyneissä länsimaissa hyvin harvinaisia kolikoiden ja setelien kuva-aiheina.

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Suomen feministikolumnistit, missä olette?

Jessica Valenti on englanninkielisessä maailmassa lähes supertähden asemassa oleva feministi, joka on Suomessa kuitenkin valitettavan huonosti tunnettu. Toivottavasti tämä kirjoitus korjaa asian.
"Sen lisäksi, kun naiset vihaavat miehiä, me loukkaamme heidän tunteitaan. Kun miehet vihaavat naisia, he tappavat meitä: joukkosurmilla on ollut yhteyksiä misogyniaan ja seksuaalinen väkivalta sekä perheväkivalta naisia kohtaan syntyy usein naisvihan seurauksena"
- Jessica Valentine, Feminists don't hate men. But it wouldn't matter if we did 

perjantai 20. helmikuuta 2015

Suomalaiset pörssiyhtiöt askeleen lähemmäs tasa-arvoa

Miehet ovat historian aikana kahmineet menestyneiden yritysten johtopaikat itselleen, eikä Euroopan unioni ole pystynyt vastaamaan tähän ongelmaan. Euroopan komissio ehdotti jo vuonna 2012 EU-direktiiviä, joka olisi pakottanut suuryrityksiä ottamaan hallitukseensa vähintään 33 % naisia. Direktiiviehdotus ei ole kuitenkaan edennyt, koska tietyt nimeltä mainitsemattomat tahot ovat lobanneet hyvin voimakkaasti direktiiviä vastaan. Nyt Suomi on onneksi kerrankin muun Euroopan edellä tasa-arvoasioissa.

tiistai 3. helmikuuta 2015

Omakohtainen kokemus manspreadingista

Jokainen tietää tämän tunteen: huonosti syöty aamupala, ulkona on kylmää, työpaikalle vievä linja-auto on myöhässä ja kun sinne linja-autoon viimein pääsee sisälle, niin kaikki istumapaikat ovat jo täynnä. Kaikki paitsi yksi. Eräs keski-ikäinen, hieman ylipainoinen mieshenkilö nimittäin oli asettunut tarkoituksella istumaan käytävän puoleiselle penkille, jotta kukaan ei pääsisi istumaan hänen viereensä ikkunapaikalle. Siinä tämä mies istui jalat levällään välittämättä lainkaan muista kanssamatkustajista.

perjantai 16. tammikuuta 2015

Oscar-palkinnot ja sukupuoliroolit

Hollywoodin miehet eivät halua irrottaa otettaan amerikkalaisesta elokuvateollisuudesta. The Guardian on koonnut tähän liittyen pari mielenkiintoista faktaa Hollywoodissa kytevää sovinismia ja naisvihaa symboloivasta Oscar-palkinnosta.

maanantai 5. tammikuuta 2015

Missä ovat vuoden naiset?

Amerikkalainen TIME lehti valitsi muutama viikko sitten vuoden henkilön, eikä valinta, yllätys yllätys, taaskaan osunut naisen kohdalle.

perjantai 2. tammikuuta 2015

Mikseivät naiset näy uutisissa?

Laskin äsken netin eri uutispalvelujen etusivujen kuvissa esiintyvien ihmisten sukupuolijakauman ja tulokset kertovat karua kieltään vallitsevassa yhteiskunnassa pesivästä miesvallasta. Laskuissa on otettu huomioon vain ne ihmiset, joiden sukupuolen olen selkeästi erottanut etusivun kuvasta, minkä takia tuloksissa saattaa olla pientä heittoa. Vaikka tulokset siis ovatkin vain suuntaa-antavia, näkyy niistä selvästi se, kuinka naissukupuolen täytyy taistella paljon miehiä enemmän päästäkseen esille mediassa.